24. helmikuuta 2013

Pump it!

Eilisen päivän suunnitelmat menivät hieman puihin ja railakkaan bileillan sijaan löysin itseni sohvalta vilttiin kääriytyneenä. Tietenkin se hieman harmitti, mutta tänä aamuna oli ihana herätä virkeänä ja täynnä energiaa. Kuin kuuta nousevaa odotin, että kello lyö 12 ja pääsen lähtemään salille. Kolmantena ja viikon viimeisenä reeninä odottaa jalkareeni (ah ihanaa... se on kaikista rankin). Työkaverini teki minulle ennen Joulua saliohjeman ja olen (yrittänyt) noudattanut sitä melko hyvin. Parannettavaa aina on, mutta jotain olen tehnyt oikein, sillä alan huomata ihan selkeitä tuloksia. Energisen ja hyvän olon lisäksi olen kiinteynyt lähes joka puolelta ja haukkaritkin alkaa tuntua. Juhuu!


En tiedä olenko aiemmin maininnut, että olen hurahtanut täysin äänikirjoihin. Kuuntelen niitä aina aamulla, kun valmistaudun töihin ja joskus illalla, ennenkuin menen nukkumaan. Tällä hetkellä kuuntelen Dan Brownin Meteoriitti -äänikirjaa ja se on ollut niin jännä, että olen kuunnellut sitä myös salilla. AI AI, nyt tulisi noottia PT-Akilta. Salilla kuunneltavan musiikin pitäisi olla kunnon rähinää. Mutta ongelma on se, että en vain millään löydä salimusiikkia, jonka tahdissa oikeasta tekisi mieli reenata. Tähän mennessä olen löytänyt yhden biisin, joka on ihan supersuosikki vatsalihaksissa; The Black Eyed Peasin Pump it. Biisin yhdessä kohdassa selvästi huudetaan "Taanijaa, Taanijaa". 
Eli se on kuin tehty minulle!


En tosin jaksa kuunnella neljän minuutin kappaletta yli 20 kertaa samalla salikerralla, vaan nyt pitäisi kipeästi löytyä uusia kappaleita.
Joten rakkaat ystävät ja lukijat laittakaa minulle listaa, mitä kappaleita itse pidätte hyvinä reenibiiseinä ja saavat kehot liikkumaan kuin itsestään?!

22. helmikuuta 2013

Robin = auringonpalvoja

Aurinko on paistanut tällä viikolla useaan otteeseen ja voin sanoa, että sitä ollaan kyllä odotettu! Kaamosaika on tänä vuonna tuntunut tuskaisen pitkältä, mutta vihdoin alkaa tuntua siltä, että kevät alkaisi koputella ovelle.
Minä en ole ainut meidän perheestä, joka rakastaa auringonpaistetta yli kaiken, vaan myös Robin on vannoutunut auringonpalvoja.
 
No... Kuvat puhukoot puolestaan :D
 
 

21. helmikuuta 2013

Garnier Fructis - Dry Shampoo

Siskoni kävi eilen leikkauttamassa hiuksiaan minulla ja palkaksi sain Garnierin kuivashampoon. Hän pyysi minua testaamaan tuotetta ja tekemään siitä pienen jutun blogiin.
Tänä aamuna päätin kokeilla kuivashampoota, koska hiukseni olivat täydelliset kokeeseen. En ollut pessyt niitä pariin päivään ja suoristusraudalla käännetty tukka oli käsitelty lämpösuojalla ja lakalla. Voitte vaan kuvitella miltä tukkani näytti tänä aamuna. Rasvoittunut tyvi oli hieman kostea, eikä todellakaan olisi enään soveltunut mihinkään kampaukseen. Hyi...
Suihkun sijaan tartuin siis kuivaspampooseen, jonka kyljessä luki seuraavat lupaukset:

Fructis Nordic Hair Care Pure Volume kuivashampoo

Puhtaat, ryhdikkäät ja tuuheat hiukset. Fructis Nordic Hair Care Pure Volume hiustenhoitosarjan kuivashampoo raikastaa hiukset nopeasti ja helposti ilman pesua, antaen hiuksille volyymiä. Helppo tapa pidentää föönauksen tulosta.
"Ravista ennen käyttöä. Suihkuta hiuksiin 15cm etäisyydeltä. Odota 2 minuuttia ja harjaa sitten hiukset "


Kävin koko pään läpi suihkuttaen kuivashampoota kuhunkin jakaukseen ja annoin vaikuttaa hetken aikaa. Kuivashampoon kuuluu olla valkoista "tomua" suihkutuksen jälkeen, mutta valkoinen väri lähtee hyvin pois, kun hiukset harjataan. Tärkeää on, että muistaa ravistaa purkkia joka välissä.  Joissakin hiuspuutereissa ja kuivashampoissa olen huomannut, että tummassa hiuksessa putu jää ikäänkuin pölyn näköiseksi hiuksen pintaan, mutta tässä tuotteessa en vastaavaa huomannut. Harjauksen jälkeen hiukset eivät tuntuneet lainkaan raskailta ja rasvaisuus oli kadonnut kokonaan. Tyvi ja latvat eivät menneet ollenkaan puikoille ja tuntui kuin hiuksiin olisi suihkutettu kevyt lakkakerros. Hiukset olivat hieman tuuheammat, mutta eivät ihan niin tuuheat mitä tuote antaa ymmärtää. En usko, että pidempiin ja paksumpiin hiuksiin tuote tuo juurikaan voluumia, mutta rasvaisuuden se saa ainakin katoamaan.
Tuotteessa on perinteinen kevyt "Fructis" -shampootuoksu, joka antaa hiuksille pesunraikkaan tuoksun.
Yhteenvetona sanoisin, että tuote toimii erittäin hyvin ja todellakin aion käyttää sitä jatkossa, mutta vain likaisuuden poistamiseen.

20. helmikuuta 2013

Tiger

Viime syksyn Milanon reissulla hullaannuimme Tiger-kauppaan, jossa oli jos minkälaista pientä ihanaa ostettavaa. Melkein heti kotiinpalun jälkeen huomasimme, että kauppa oli rantautunut myös  Suomeen. Jos olet "pitää koskea ja hipelöidä kaikkea" -tyyppi, niin tämä kauppa on juuri sinulle.
Tiger-myymälöitä löytyy Tampereen seudulta Hämeenkadulta, Koskikeskuksesta ja Ylöjärveltä Elosta. Itse kävin Elon myymälässä, joka oli aika iso ja melko mukavan ja viihtyisän näköinen. Olisin voinut ostaa sieltä vaikka mitä, mutta olen yrittänyt kasvattaa sisälläni "et tarvise kaikkea" -ääntä, joten ostin vain alla olevan boxin ja liimaa.
Tuo boxi oli aivan huippu kaikelle pikku krääsälle, joita aina välillä tarvii, mutta jotka hukkuvat helposti. Hinta oli vain 8€ ja laatikko on siistin näköinen ulospäin.  Ja plussana, se oli kivan pinkki sisältä :)


18. helmikuuta 2013

Kiirettä pitää...

Lauantaita vietin kovin kiireisissä merkeissä, kun juoksin koko päivän paikasta toiseen. Aamulla kello soitti jo 7.45 (...heräsin 8.30), jotta ehtisin kiskaisemaan reippaan aamupuntin. Pääsin salilta suoraan kotiin saunomaan, koska olin fiksuna likkana laittanut saunan ajastimella päälle. Löylyjen jälkeen supertehokas kampaus, meikki ja vaatteiden valinta, jonka jälkeen porukoille syömään. Äiti oli loihtinut herkkuruuat ja jälkkärit, joiden jälkeen hyppäsin autoon, vein Tomin kotiin ja suuntasin kiireesti kaverin tupaantuliaisiin. Huoh...

Kaikelta kiireeltä ja säätämiseltä, ehdin napata muutaman kuvan ennen lähtöä.

Ei muuta :)




We did it!

 Mainitsin muutama viikko takaperin, että olin ystäväni Jessin hiusmallina. Tulokset julkistettiin lauantaina ja meinasin huutaa riemusta, kun Jessi soitti minulle ja kysyi "Arvaa mitä, Tanja?" Muuta ei tarvinnut sanoa, koska äänestä kuuli, että voittohan sieltä oli tullut. JUHUU! Me voitettiin!
Sovittiin heti, että seuraavana viikonloppuna pidämme voitonjuhlat!

Alla on valokuvia, joilla lähdimme kilpailuun. 

Kampus Jessi Rimmi
Valokuvat Mikko Karekivi


Mitäs ootte mieltä?

15. helmikuuta 2013

Arvonnan voittaja (uusi kierros)

Joulukuussa arvoin mustaa klipsipussukkaa, jonka voittaja ei ikinä ottanut yhteyttä :( Mutta onneksi osallistujia oli paljon, joten suoritin uuden arvonnan. Tällä kertaa onni suosi Erjaa! Onneksi olkoon!
Pikkujoulukausi meni aikoja sitten ohi, mutta toivottavasti pussille on käyttöä, myös keväällä ja kesällä.

Onnea vielä Erjalle! :)


p.s. Olen suunnitellut pitäväni uuden arvonnan keväällä, joten jos blogissa on ollut jotain mistä olet tykännyt, niin saa laittaa ehdotuksia arvontaan.

13. helmikuuta 2013

Simon´s Cat - Icecapade

It' s payday! vol V

Tälläkin kertaa olen tuhlannut rahaa hiuksiin, mutta en suinkaan omiini. Ostin nimittäin jonkun toisen ihmisen tukkaa. Hyi! Ajatus on jotenkin kuvottava, vaikka hiuspidennykset on ihan perusjuttu nykypäivänä. Toisen hiuksista tuli mieleen juttu, kun ompelijakoulussa teimme neulatyynyjä, joihin haimme täytteeksi hiuksia parturipuolelta. Hiukset kuulemma eivät tylsistytä neuloja niinkuin vanutäyte. Hienosta perinteikkäästä ideasta huolimatta, en pystynyt/halunnut täyttää neulatyynyä hiuksilla, vaan päädyin perinteiseen vanuun. Sitäpaitsi hiukset tulivat läpi neulatyynykankaasta ja pistelivät ihoa inhottavasti...

Mutta takaisin hiuspidennyksiin. Tilasin pidennykset netistä osoitteesta http://www.cliphair.co.uk/. Olin kuullut hyvää palautetta ja hintakin oli kohdallaan. Tuplapaksut kokopään klipsipidennykset 46 cm pitkät (18 inches) maksoi 72€ ja normaalipaksut 46 cm maksoi 60€. Ja lisäks tuolla on aika paljon kaikkee alennuskausia, jollon saa tilauksen hieman edullisemmin. Sekä ilmainen toimistus! Tuotekuvien värit vastaa melko hyvin oikeaa tuotetta. Itse tilasin tuplapaksut ja värin löydät *täältä*.
Ystäväni Elli tuli hieman auttamaan pidennysten kanssa, kun harjoittelin niiden laittamista päähän.


 Ensivaikutelmalta pidennykset tuntuivat aivan kammottavilta ja todella painavilta. Oma tukkani ei todellakaan ole ollut noin raskas. Mutta luulen, että pidennyksiin tottuu aikanaan ja samanlailla lyhyt tukka tuntui alkuun todella oudolta. Oma tukkani on leikattu tällä hetkellä takaa todella suoraan, joten oman tukan ja pidennysten ero näkyy hurjasti. Pitää käydä parturissa ja leikata latvaa hieman rikotusti, jotta hiukset sulautuu paremmin pidennyksiin.
Saa nähdä miten tämän hiusprojektin kanssa käy :D

10. helmikuuta 2013

Aww, So sweet!!!

Sunnuntaipäivä on kulunut pääosin siivouksen merkeissä ja kämppä alkaa pikkuhiljaa näyttää ihan asuttavalta *huoh*. Tosin päivällä urakka keskeytyi, kun ystäväni Eeva soitti minut lenkille ja pääsin vähän haukkamaan raikasta ilmaa (ja näkötornin munkkeja). Robin oli mukana ulkoilemassa ja välillä minuun iski valtava säälinpuuska, kun koira hädintuskin pääsi eteenpäin hangessa. Lunta oli tullut päivällä ainakin 10-15 cm eikä sitä juurikaan oltu aurattu mistään pois. Onneksi Pyynikillä oli hiihtoladut, jotka toimii Robinin kokoiselle koiralle kuin jalkakäytävänä. 
Rankasta lenkistä uupuneena pikkuinen nukahti kesken leikin pallonsa viereen. 

4. helmikuuta 2013

Viikonloppu kankaanpainantakurssilla

"Kurssilla käydään läpi erilaisia kankaankuvioinnin perustekniikoita, kuten leimasinpainantaa, mallinemaalausta ja yksinkertaista seulapainantaa. Ota mukaan suojaessu, sakset, pahvipuukko sekä valkoista tai vaaleaa puuvillakangasta, esim. paloja vanhaa lakanaa. Myös tyynyliinat ja T-paidat sopivat painettaviksi. Opettajalta voit lainata työvälineitä ja halutessasi ostaa kurssilla tarvittavat värit."

 Takana 12 tuntia kankaanpainantaa ja toivottavasti monta myös edessä.
Kävimme viikonloppuna siskoni ja ystäväni kanssa kankaanpainannan viikonloppukurssin, joka oli bongattu Tampereen työväenopiston lehtisestä.
Aluksi vähän epäilin, että minkälainen viikonloppu on tulossa, sillä opistokurssien laadusta ei etukäteen voi sanoa oikein mitään. Yllätyin kumminkin erittäin positiivisesti ja voisin mennä vaikka heti uudelleen. Opettajana meillä oli Arja Sirkkola, jolla oli kokemusta kankaanpainannasta jo monelta kymmeneltä vuodelta.



Molempina päivinä kävimme aamusta läpi teoriaa, jonka jälkeen teimme painokokeita ja omia töitä. Opettaja oli todella pätevä ja osasi vasta kaikkiin ihmeellisiin kysymyksiin, joita keksimme esittää. Päivät menivät hurjan nopeasti, kun oli kokoajan jotain puuhaa.

Alla hieman töitä, joita minä sain aikaiseksi.
 
Jokainen kurssilainen teki myös oman painokehyksen. Olin luullut, että tällaisen valmistus olisi todella aikaavievää ja kallista, mutta kehys valmistuikin alla puolessa tunnissa ja maksoi noin 3€.
 


Tosi kiva viikonloppu ja suosittelen kaikille Arjan kursseja!

1. helmikuuta 2013

Anna Karenina

Kävin eilen katsomassa Anna Karenina -elokuvan ystäväni Rian kanssa. Olin nähnyt elokuvasta vain muutaman mainoksen, enkä juurikaan tiennyt mistä leffa kertoi. Yllätyin enemmän kuin positiivisesti kun elokuva alkoi. Uskomaton puvustus sekä ihana teatterimainen lavastuksien vaihto! Tarina oli niin koskettava, että rakkaus, suru, onnellisuus ja raivo pulppusivat vuoronperään mielessäni. Leffa ei ehkä ole miesten mieleen, mutta suosittelen kaikille, jotka tykkäävät rakkaustarinoista.
 
Leffan jälkeen tuli ihan kamala inspiraatio suunnitella ja valmistaa tuhansia mekkoja!
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...