Sivut

29. elokuuta 2014

SummerCard

"Kesä meni niin nopeeta ohi, etten ehtiny tekeen mitään kesäjuttuja"

Tämä lause on varmasti monien huulilla, kun syksy tuo tullessaan viilenneet uimavedet, eikä aurinkokaan näyttäydy enää niin usein.
Päätin yrittää ehkäistä tämän ongelman jo keväällä ja kehitin minulle ja ystävilleni "SummerCardit". Idea on hyvin yksinkertainen, mutta toimiva. Keräsin 16 asiaa ylös, jotka tulisi toteuttaa kesän aikana. Korttiin merkataan toteutetut kohdat ja syksyllä kavereiden kanssa on sitten kiva muistella mitä kesän aikana tulikaan tehtyä. 


Ystäväni olivat todella innoissani näistä ja suunnittelivat heti, että tällaiset voisi tehdä myös syksylle, talvelle ja keväälle. Suosittelen tätä kaikille! Aivan loistava idea ja tulee tehtyä kaikkea uutta ja kivaa. 

Ajattelin jakaa omat kesäkokemukseni teidän kanssa. Ihan kaikkia kortin kohtia en ehtinyt toteuttaa, mutta yritystä kyllä löytyi. 

Älä katso televisiota - päivä
Liian usein huomaan, että koko päivä on hurahtanut televisiota katsellessa. Varsinkin töiden jälkeen on kiva uppoutua sohvan uumeniin ja nauttia telkkarin tarjonnasta. Mutta oletteko ikinä ajatellut, että jos tästä huvista poistaisi itse televisio, jäisi jäljelle vain sohva ja sinä, joka tuijottaisit yhtä pistettä monta tuntia ja pahimmassa tapauksessa koko illan tai jopa kokonaisen päivän. Todella pelottava totuus: television katsominen on paikallaan istumista ja tuijottamista eteenpäin. Kyllä kroppa kiittää! En sano, että telkkarin katsominen olisi pahasta, mutta "elämistä telkkarin kautta" en suosittele. 
Tämä kohta SummerCardista olikin helppo toteuttaa. 

Opettele jotain uutta
Joka päivä oppii aivan varmasti jotain uuttaa! Siksi tämä kohta oli helppo toteuttaa. Itse opettelin lisäämään autooni tuulilasin pesunestettä, kokeilin lehtikultaamista,  onnistuin lukemaan autossa kirjaa oksentamatta, tutustuin Korkeasaaressa eksoottisiin eläimiin ja nyt tiedän mitä ovat manulit, visentit ja lyhytkorvakuonokkaat. Opin, että porot pudottavat ja kasvattavat sarvensa joka vuosi uudelleen ja, että sarvien pinnassa on karvapeite. Sekä opin kastelemaan ja ravitsemaan kotikukkiani oikein, jotka nyt kasvavat iloisesti joka päivä enemmän ja enemmän.


Järjestä piknik
Piknikit ovat ihania! Voisin harrastaa niitä vaikka joka päivä. Ja kuuluuhan ulkona, luonnonhelmassa syöminen ehdottomasti kesään (ja voihan sitä piknikin järjestää vaikka omassa olohuoneessa jos sää ei suosi) Kävin tänä kesänä piknikillä monien ystävieni kanssa. On todella rentouttavaa istua viltillä ja viettää laatuaikaa ystävien kanssa ja siitä sivussa napostella kesän herkkuja. 

Käy naku-uinnilla
Minusta todella suomalainen perinne on saunoa nahka punaiseksi ja juosta sitten ilman rihman kiertämää järveen viilentymäään. Naku-uinnit siis kuuluvat ehdottomasti "must-do in summer" -listalle. Itse pääsin polskuttelemaan "Eevan asussa" kesämökillämme Kurussa. Olisi ollut jännittävää käydä naku-uinnilla myös yleisellä rannalla, mutta koska tämän vuoden uimavedet menivät saastumaan, siirtyy tämä suunnitelma toteutettavaksi ensi kesäksi. 


Sex on the Beach (drinkki tai )
 "Vielä on kesää jäljellä...." En ole koko kesänä käynyt missään, missä olisi saanut drinkkejä. Mutta lupaan juoda ainakin yhden Sex on the Beachin ennen talven tuloa. 

Sano kaikkeen KYLLÄ - päivä
Ajattelin haastaa itseni ja kaverini "kyllä" -päivään Yesman -elokuvan innoittamana. Mutta täytyy myöntää, että tämä pala oli liian iso haukattavaksi. Yritin tätä monena päivänä, mutta aina lopulta oli pakko sanoa ei. Työpäivinä tätä on mahdoton toteuttaa, mutta vapaapäivinä tämä on aika hauska päivän piriste. Kannattaa kokeilla riittääkö rahkeet tähän hupiin.

Anna jollekin yllätyslahja
Todella säälittävää, mutta yhtäkään tarkoituksellista yllätyslahjaa ei kukaan minulta  saanut. Yritän oikaista asian mahdollisimman pian!


Ole 84% tuhma - päivä
Tuhmana tuli oltua enemmänkin kuin vain yksi päivä :D

Hymyile kaikille - päivä
Voin taata, että jos päivän aloittaa vaikka väkisin hymyilemällä, niin loppupäivä menee varmasti iloisissa tunnelmissa. Hymy ei maksa mitään, mutta sillä saa niin paljon takaisin. Asian voi kääntää myös niin päin, että miltä tuntuu kohdata ihminen, joka hymyilee sinulle.


Käytä hattua
Hattua ja lippistä on käytetty tänä kesänä useampanakin päivänä. Niin kalassa kuin kaupungillakin. 

Kokeile joogaa tai meditaatiota
En ole viettänyt erillistä jooga- tai meditaatiohetkeä, mutta olen yrittänyt rauhoitella itseäni stressin hetkillä. Olen todella kova stressaamaan ja saan luotua itselleni paineita tilanteesta kuin tilanteesta. Olen huomannut, että stressi vaikuttaa itseni lisäksi myös ympärillä oleviin ihmisiin, joten ahdistuksen saapuessa olen yrittänyt pysähtyä hetkeksi paikoilleni ja miettiä mihin asioihin pystyn tilanteessa vaikuttamaan ja mitkä ovat minusta riippumattomia.



Pue parhaat päälle ja lähde kylille
Olin ajatellut tämän "kylille" kohdan tarkoittavan terassille/baariin lähtemistä, mutta jostain syystä en saanut koko kesänä lähdettyä viihteelle. Mutta usein kyllä laitoin parhaan päälle ja lähdin kaverille/kaupungille/shoppailemaan. Joten ehkä tästä saa 1/2 pistettä toteutuksesta ;)


Lue kirjaa viltin alla, kun kesäsade yllättää
Tänä kesänä innostuin lukemaan paljon kirjoja ja yksi niistä hetkistä oli viltin alla, kun kesäsade yllätti. Alkukesä oli todella kurja, ja sateisia päiviä kyllä riitti. Tällä hetkellä luen Ferdinand von Schirachin - Rikoksia sekä  Kate Jacobsin -Pieni lankakauppa kirjoja.

Reenaa 110% teholla
Pispalan portaita juostessa taisin antaa itsestäni ainakin 120%!

Kerää kukkia kotiin tai mökille
Tohloppirannan taakse oli ilmestyny henkeäsalpaavan ihana kukkaniitty, jossa useaan kertaan lenkillä ollessani kävin ihailemassa kedon kukkia. Ja tottakai keräsin niitä myös kotia koristamaan. 


Nauti jokaisesta kesähetkestä!
Tästä kesästä tuli nautittua kyllä toden teolla. Minulla oli ensimmäistä kertaa piiitkä kesäloma ja vielä parhaimpien aurinkopäivien aikaan. Tilaisin samanlaisen myös ensi vuodeksi, kiitos!


27. elokuuta 2014

Lehtikullatut jääkaappimagneetit

- Lehtikulta -
Ah, tuo ihana sana, joka täyttää mieleni monilla mielenkiintoisilla ideoilla. 
Uusi tuttavuuteni lehtikulta, saapui ebay:stä noin puoli vuotta sitten, mutta pääsin tutustumaan siihen vasta nyt. Olen katsonut netistä monia videoita ja kuvia lehtikultaamisesta ja se on näyttänyt aina uudelleen ja uudelleen yhtä lumoavalta ja houkuttelevalta.
Yhteistyömme ei kuitenkaan alkanut yhtä ruusuisesti, kuin olin mielessäni kuvitellut. Perusidea lehtikultaamisessa on se, että kullattavaan tavaraan laitetaan erikoisliimaa, jonka päälle kiinnitetään ohuen ohut kultainen lehti, ja lopuksi ylimääräinen lehtikulta harjataan pois. Helppoa kuin mikä, tai ainakin niin minä ajattelin. 
Ongelmat: liiman määrä, liiman kuivumisaika, lehtien todella varovainen käsittely sekä kuivumisaika lehtikullan lisäämisen ja harjaamisen välillä. 
Liimapurkissa oli kyllä ohjeet, mutta en malttanut ilmeisesti lukea niitä tarpeeksi huolellisesti. Onneksi kaiken oppii kokeilemalla ja viimeiset kultaukset onnistuivat hyvin. 


Koska lehtikulta on todella ohutta, tulee ottaa huomioon, että materiaalin pintamuodot näkyvät kultauksen jälkeen todella selkeästi läpi. Tätä kannattaa sekä hyödyntää, että välttää, riippuen itse työstä ja halutusta lopputuloksesta. Myös lehden asettuminen liimapinnalle vaikuttaa lopputulokseen. Kuten kultaamistani magneeteista näkyy, jos lehti asettuu pinnalle ilman ryppyjä tulee lopputuloksesta sileä, mutta jos kulta jää rypyille on lopputulos hieman rosoinen. Sileän pinnan saavuttamiseen on varmasti joitakin kikkoja, mutta tämä untuvikko ei niistä ainakaan vielä tiedä. 


Mitäs seuraavaksi kullattaisiin?

22. elokuuta 2014

Tavarat laukkuun ja kalalle!

Tässä olisi taas tarjolla "viime tippaan" -ompeluprojekti. Olimme lähdössä mökille ja edeltävänä iltana laukkua pakatessani huomasin, että tarvitsisin kivan pienen laukun, johon mahtuisi kännykkä ja rahapussi kalalle tai vaeltamaan lähdettäessä. Olen ostanut Eurokankaan paloista joskus tuota mustaruskeaa kierrätyskangasta ja olin päättänyt tehdä siitä hippityyppisen kesärepun, mutta kun reppu ei näyttänyt millään valmistuvan, niin käytin kankaan muuhun. Vuoritettu pikkulaukku valmistui käden käänteessä, mutta aika loppui sen verran kesken, että en ehtinyt enää tehdä hihnaa laukkuun. No hätä ei ollut tuon näköinen, vaan kiinnitin nauhavyön laukun kiinnikkeisiin ja laukku oli valmis. Olin ajatellut tästä väliaikaista ratkaisua, mutta vyö on ollut laukussa kiinni nyt koko kesän ja minusta se sopii siihen oikein hyvin. 



20. elokuuta 2014

Saisiko olla virkkausintoa?

Vaikka en millään haluaisi, niin pakko se vaan on myöntää, että kesä taitaa olla ohi ja syksyn sateet ovat saapuneet kuumien hellepäivien tilalla. Syksy tuo mukanaan myös jokavuotisen käsityöinnostuksen, ja minulla on koukut jo ainakin 4:ssä työssä kiinni. Valmistumassa on siis vaikka mitä kivoja juttuja. 
Mutta ennen syksyä, palataan hetkeksi kesään ja ihaniin käsitöihin, joita yritin kovasti valmistaa, mitä nyt rannalta loikoilun lomasta ehdin.
Olimme heinäkuussa Taivalkoskella mökkeilemässä ja olin ottanut kotoa mukaan matonkudetta ja koukun. Tarkoitus oli valmistaa pöytätabletit kotiin. Virkkaus luonnon keskellä on todellista sielunlääkettä ja se auttaa rentoutumaan ja irrottautumaan arjen hektisyydestä. Ja siinä ohimennen valmistuu ihania sisustusjuttuja kotiin. Mikä olisikaan parempaa?


Ontelo-/putkimatonkuteen olen ostanut Triteksistä.


Lisää kesäkäsitöitä tulossa pian!

1. elokuuta 2014

Lisää säilytystilaa kengille ja laukuille

Laukkuja olohuoneessa, keittiössä, eteisessä ja makuuhuoneessa. Kenkiä lattialla, pöydillä, vaatekaapissa ja hyllyillä. Vaikka tavaroita lojuu joka puolelta kämppää, niin tietysti se tietty on aina hukassa.
Päätin oikaista tämän ongelman ja nakutella itselleni hyllykön, vain ja ainoastaan kengille ja laukuille. Ou jee!
Tein suunnitelman paperille ja laskin tarkkaan minkä kokoisia paloja tarvitsen. Menin suunnitelmani kanssa Strarkille, jossa minulle leikattiin mittojeni mukaiset palat valmiiksi. Hienoa palvelua! 

 

Kun palat oli lastattu autoon, suuntasin vanhempieni luokse kokoamaan kaappia. Olin ajatellut etukäteen, ettei kaapin kokoaminen voi olla mitään rakettitiedettä, mutta kyllä olisi itku tullut jos iskä ei olisi ollut auttamassa. Yhteistuumin saimme kaapin valmiiksi ja lopputuloksesta tuli paljon parempi mitä osasin edes suunnitella. 


Tadaa! Kyllä tuli hieno!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...