20. syyskuuta 2014

Miesten villasukat

"Lanseerasimme" DIY-tyttöjen kanssa leikkimielisen haastetehtävän, jossa ideana on keksiä haaste tulevalle kahdelle kuukaudelle, jonka kaikki toteuttavat. Lopuksi keräännymme yhteen vertailemaan aikaansaannoksia ja tutustumaan uusiin tekniikkoihin ja kuvioihin. Ensimmäisenä haasteena oli tehdä villasukat, jossa kokeilisi itselle jotain uutta. 
Olen tehnyt elämäni aikana vain muutamat villasukat, joten olin sekä innoissani, että hieman kauhuissani, mitä tulevan pitää. Päätin tehdä villasukat Tomille, koska sellaisia ei vielä miehen kaapista löytynyt. Tykkään erilaisten värien ja värikuvioden käytöstä, mutta "kohokuviot" kuten letit ja erilaiset tekstuurit kiinnostivat enemmän. Tutkin netistä ja kirjoista vaihtoehtoja, mutta päädyin aina tulokseen, että "Nää kuviot on liian naisellisia miesten sukkiin". Loppujen lopuksi päätin, että kokeilen palmikkoneuleita muihin töihin ja keskityn tässä työssä väreihin. Keräsin kaapista vanhat jämäkerät yhteen, ja katsoin mitä värejä yhdistelisin. Hain kaupasta pääväriksi harmaan seiskaveikka langan ja suunnittelin kuvioinnin. Halusin luoda jotain maanläheistä, mutta tyylikkään yksinkertaista.

 

Palatakseni tähän DIY-haasteeseen ja haasteen ideaan: "Tehdä villasukat ja tutustua johonkin itselle uuteen asiaan", ei onnistunut ihan tehtävänannon mukaisesti. Sain villasukat ajoissa valmiiksi -pisteet siitä- mutta uuden kokeilu jäi hieman vaisuksi. Tottakai värikuvioit olivat minulle uutta, mutta olin asettanut itselleni hieman kunnianhimoisemman tavoitteen.
Mutta ei hätää, vielä on 10 päivää haastetta jäljellä, joten ehkä kokeilen kuvioneuletta vielä jonkun muun työn yhteydessä. 

6. syyskuuta 2014

Lapaset vastasyntyneelle

Ystäväni sai muutama kuukausi takaperin suloisen poikavauvan, jonka nimijuhlaa pääsimme viettämään viime sunnuntaina. Lahjaksi pikku hurmurille tein harmaa-valkoiset lapaset nahkasydämellä. Pienten vaatteet on vaan niin mahtavia, koska ne valmistuvat todella nopeasti. Itse en ole mikään supernopea neuloja, mutta nämä valmistuivat hetkessä aamupäivän aikana. Kiinnitin lapasiin vielä "turvanauhan", mikä estää pienokaista hukkaamasta näitä ihanuuksia. 

3. syyskuuta 2014

Koristetyynyjä

Kevättalvella päätin, että virkistän kotiani värikkäillä kesäisillä tyynyillä ja kävinkin kangaskaupoilla ihastelemassa erilaisia vaihtoehtoja. Löysin paljon kivoja yksittäisiä kankaita, mutta ne eivät millään toimineet yhdessä. Lopulta valitsin neutraaleja sävyjä, joita päätin piristää pikku nikseillä. Värikkäät tyynyt saavat vallata olohuoneeni ensi vuonna. Lupaan sen!


Tilasin ebaystä pinkkiä ja valkoista pampulanauhaa, jotka ompelin tyynyjen reunoihin. Olin ehkä vähän kyllästynyt noihin pampuloihin, koska niitä näki joka paikassa, mutta toisaalta näissä tyynyissä ne toimivat ja antavat kivan yksityiskohdan "perus tylsille" harmaille kankaille. Sinisävyiseen tyynyyn pampulat sopivat taas kuin kirsikat kakun päälle. Love, love love!


Vaihteluna mattojen ja pöytätablettien virkkaukselle päätin kokeilla aluevaltausta tyynyjen parista. Yhdistin muutamia eri harmaan sävyjä ja virkkasin perus pylväitä.
Yksinkertaista, nopeaa ja tyylikäs lopputulos. Matonkudetyynyt sopii hyvin esim. lattiatyynyiksi, koska niistä tulee tosi paksut ja jämäkät. 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...