Sivut

7. huhtikuuta 2014

Mustavalkoinen meikkipussi

Tomin äidillä oli hetki sitten syntymäpäivä ja päätin tehdä hänelle lahjaksi meikkipussin. Minulla oli kalenterissa jo monta viikkoa sitten muistutus, että "Tee Erjalle syntymäpäivälahja", mutta silti työ jäi viimeiseen päivään. Päätin kaavoittaa pussukan itse ja mietin kuumeisesti, mitä kaikkea ominaisuuksia meikkipussilta haluaisin.
1. Tarpeeksi iso, jotta sinne mahtuu kaikki tarvittavat hiuslakasta siveltimiin.
2. Kaksi osiota, jotta tärkeät tavarat esim. korut, ei huku muiden sekaan.
3. Niin tukeva rakenne, että se pysyy tyhjänäkin kauniina ja ryhdikkäänä.
4. Kaunis vuori, jossa on selkeä pohja, jotta tavarat ei huku vuoriin.
5. Tarpeeksi iso "suuaukko", jotta käsi mahtuu hyvin pussin sisään.
 

Näillä suunnitelmilla lähdin meikkipussia toteuttamaan. Aikaa oli vain muutama tunti, joten en alkanut tekemään mitään kovin monimutkaisia kaavarakenteita. Pussukasta tuli oikein tyylikäs ja löysin kangasvarastoista täydellisen, erittäin herkullisen punasävyisen vuorin. Vetoketjuina käytin piilovetoketjuja, jotta ne eivät rikkoisi kaunista mustavalkoista kuvioita. Kaarien sisälle pujotin muovisen tukiputken, jotta meikkipussi pysyisi tulevasti pystyssä.
 
 
Mustavalkoinen kangas on ostettu Ikeasta ja vuorin kangas on ostettu Eurokankaasta parivuotta sitten.
 
 
Onnea vielä kerran Erjalle! Toivottavasti meikkipussi on jo kovassa käytössä!

1 kommentti:

  1. Hei,
    Annoin sinulle haasteen blogissani.
    http://nytalkaauusielama.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...