Sivut

26. syyskuuta 2010

Kuteita metrikaupalla

Mattojen virkkaaminen on hauskaa puuhaa, mutta kuteiden selvittäminen on yllättävän rankkaa. Jos suunnittelee maton valmistuvan vaikka päivässä kannattaa kuteiden selvittämiseen varata ainakin 2 päivää...
Onneksi on korvaamattomia apuvoimia.
Kiitos Jani!

Kun kuteet on sitten keritty ja jos ei ole heti aikaa alkaa virkkaamaan mattoja, jää lankakeriä lojumaan joka nurkkaan. Siksi päätinkin poimia kerät nurkista ja sisustaa niillä olohuonetta.
Siinä ne muistuttavat koreissa, että taas on yksi projekti valmiina alkamaan: makuuhuoneen matto!


Ja tässä on muuten matonkuteista virkattu kori. Ensin tehdään pyöreä pohja kiinteillä silmukoilla ja siitä lähdetään silmukoita lisäämättä ylöspäin. Reunaan tein vielä "pitsi"-kuvion.
 Jos lähtee itse koria tekemään, kannattaa tehdä mahdollisimman pienellä puikolla, jotta korista tulee tarpeeksi jäykkä. (itse tein 8 puikolla ja olisi saanut olla vielä pienempi). Ja jos omaa löyhän käsialan kannattaa pyrkiä tiukkoihin silmukoihin.
Kori valmistuu hetkessä ja sinne on kiva laittaa vaikka lehtiä, lankoja, viltti ja vaikka mitä. Itselläni se täyttyi matonkuteista.

2 kommenttia:

  1. aaiit! tätä täytyy kokeilla!! kerran löysin netistä sivuston jossa oli noitten teko-ohje, mutta tietysti hukkasin sen.. ja muistelinkin et ei mee kauaa ja ohje ei oo vaikea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, ihan helppo tehdä ja tosi nopee! siitä vaan virkkamaan!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...