Sivut

20. tammikuuta 2011

Raita Pipo


Kaksi silmukkaa ja värin vaihto, kaksi silmukkaa ja värinvaihto, kaksi silmukkaa ja värinvaihto... 45 min myöhemmin ensimmäinen kerros valmis ja ainakin 50 kerrosta vielä edessä.. HUH, mikä urakka!
En ole tottunut aikaa vieviin projekteihin, koska en malta nähdä lopputulosta heti. Mutta tällä kertaa työ ei jäänyt kaapin pohjalle lojumaan (niin kuin ne kaikki 100 työtä, jotka odottavat valmistumista) vaan tein pipon reippaasti loppuun asti.
Kaverini Tommi kaipasi uutta pipoa uusien lasketteluvaatteidensa seuraksi ja kääntyi minun puoleeni. Otin tehtävän vastaan ja teimme täydellisen laskettelupipon. Pipossa kiertää mukana raidoituksen takia 2 lankaa (Novitan 7 Veljestä), mikä tekee siitä erittäin paksun ja lämpöisen.
Kuvien ottamisen jälkeen pipoon lisättiin vielä punaista raidoitusta, mikä teki siitä todella hienon näköisen. Ei  muuta kuin rinteitä valloittamaan Tommi!

Hyvää kuvaa ei meinattu millään saada, koska pikku Robin halusi tietenkin päästä mukaan kuvauksiin. Kun häiriötekijät poistettiin, saatiin lopulta hyvä kuva. 
Mallina toimii avopuolisoni Jani. Kiitos!

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Mulla ois joutunut kärsivällisyys tiukille noiden värinvaihtojen kanssa..

    VastaaPoista
  2. Monelle tällainen on pikku juttu ja tekevät vaikka kuinka nopeaa, mutta kyllä oli vähän ranteet kipeänä tämän jälkeen :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...