Sivut

23. maaliskuuta 2012

Korsetin valmistus, osa I

Mainitsin edellisessä päivityksessä, että aloitamme koulussa korsetin teon. Työt ovat nyt  jo kovassa vauhdissa ja ajattelin, että listaisin tänne hieman työvaiheita miten korsetti valmistetaan.
Niin usein näkee kauniita korsetteja, mutta harvoin pääsee kurkistamaan, mitä saumajen sisällä tapahtuu. Joten pidän tänne päiväkirjaa miten työni edistyy.
Tähän mennessä olen saanut kaavat valmiiksi ja seuraavaksi on alkaa kankaan leikkaus ja ompelu.
Mutta ensin kerron hieman, miten kaavat saadaan omille mitoille sopiviksi ja korsetti istuvaksi.
Pahoittelen kuvien huonoa laatua, koska mukana koulussa sattui olemaan järkkärin sijaan digikamera.
Ensin tulostimme koneelta peruskaavan, jonka mittoja vertasimme omiin mittoihin. Muutimme kaavan omaa vartaloa vastaavaksi ja piirsimme halutun korsetin muodon kaavaan.
Piirretyistä kaavoista teimme lakanaversion ja tarkistimme, että muoto on oikea ja kireys tarpeeksi napakka. Tässä kohtaa koeversioon voi piirtää haluttuja saumakohtia ja muotoja.
Tehdään kaavoihin sovituksessa huomatut muutokset. Kaavaan piirretään halutut saumakohdat ja siirretään muotolaskokset niiden kohdalle.
Kaavat leikataan paloiksi ja niihin lisätään saumanvarat.
Tässä näkyy korsetin jokainen pala. Tein myös tästä  koeversion, johon jouduin myös tekemään muutoksia. Tämän jälkeen voidaan leikata kankaat, mutta siitä lisää seuraavassa päivityksessä.

4 kommenttia:

  1. Aikamoista tilkkuilua näyttää olevan :)

    VastaaPoista
  2. Älä muuta sano! ja monissa korseteissa saumoja on kaksin, ellei jopa kolminkertainen määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tosi hyvältä näyttää. :) Olisko mahdollisesti tulossa sukkanauhavyön/liivin ja rintaliivien valmistus? HARKITSE!

      Poista
    2. Moikka, ja kiitos kommentista. Ei taida tällä tytöllä olla ammattitaitoa rintaliivien valmistukseen, vaikka sellaiset olis kiva joskus tehdä. Saa nähdä mitä tulevaisuus tullessaan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...