Sivut

3. huhtikuuta 2012

Korsetin valmistus osa IV

Ja taas jatkeetaan.
Kun plansetti on kiinnitetty ommellaan luille sopivat kujat. Ohuemmissa korseteissa saumanvarat taitetaan yleensä samalle puolelle, mutta minun korsetissani kerrokset olivat sen verran paksut, joten silitimme saumanvarat auki ja kiinnitimme siihen päälle kujanauhan.
Kujanauha apukiinnitetään toisen saumanvaran renaan, jonka jälkeen se ommellaan työn oikealta puolelta sauman molemmin puolin. Näin nurjalle puolelle muodostuu luulle kuja, johon luut voidaan pujottaa. 


Ennen luiden pujottamista leikataan ja ommellaan kasaan vuorikangas.



Vuorikangas kuunnitetään korsettiin ja yläreunoihin ommellaan koriste satiininauhat. Tämän jälkeen luut voidaan pujottaa. 



 Hopeinen spiraaliluu taipuu sekä eteen- että sivuunpäin, joten se on hyvä laittaa kaareviin kohtiin. 
Valkoinen luu on kovempaa ja se taipuu vain eteenpäin . Laitoin valkoisen luun keskitaakse antamaan lujuutta nyöritykselle. Luiden päihin kiinnitetään pienet suojat, jotta luun kova reuna ei repisi kangasta.
Luita on olemassa monia erilaisia ja nykyyän suosittu on suoraan ommeltava luu, joka ei tarvitse ollenkaan luukujia.


Kun luut on pujotettu kujiin ommellaan satiinireunanauha myös alareunaan.
Sen jälkeen kiinnitetään sirkka-renkaat korsetin takaosaan. Kohdat mitataan, merkataan ja rei´itetään. Minun työssäni sirkat ovat 2,5cm päässä toisistaan.




Kun sirkat on kiinni, enään ei ole jäljellä muuta kuin nauhojen pujottaminen
Ja sitten korsetti onkin valmis!

Tässä vielä muutamia kuvia, kun korsetti on päällä.
Aijon vielä tehdä irtonaisen alapalan korsetin takaosaan nyörien alle, mutta se saa jäädä myöhemmäksi. 







8 kommenttia:

  1. Wau Tanja! Ihan huikean hieno korsetti! Oot tosi taitava. :)

    VastaaPoista
  2. Olen kyllä tyytyväinen itsekkin oman käden jälkeen. Tietenkin jälkikäteen ajateltuna on paljon asioita joita olisi tehnyt toisin :) Mutta ensimmäiseksi korsetiksi ei hullumpi!

    VastaaPoista
  3. Näyttää tosi hyvältä ja istuu hienosti!

    VastaaPoista
  4. Hyvin istuisi myös varmasti sulle, kunhan vaan tarpeeksi kiristää nauhoja :D

    VastaaPoista
  5. VAU! Taidokasta.

    t.E

    VastaaPoista
  6. Voi vitsit toi on upea<3 Mää en vaan tajua miten joku voi osata jotain tollasta! Mutta onneks sä osaat :)

    VastaaPoista
  7. No kuule siinähän on nytten ohjetta niin, ei muutakun itse ompelemaan ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...