Sivut

23. huhtikuuta 2013

Luokkakokous

Heti alkuun haluan kertoa, että 60 000 katselukerran raja meni rikki tänään!
JIHUU! Hyvä minä ja hyvä me!
Kun saamme 80 000 rajan rikki, lupaan pitää arvonnan! Joten käykää ahkeraan blogissani, niin saadaan arvonta pian kehiin.

 -   -   -

Sitten palataan takaisin otsikon aiheeseen.
Olen siis järjestänyt parin kuukauden ajan oman ala-asteeni luokkakokousta. Hommaa oli todella paljon, varsinkin kun läheskään kaikista en ollut ala-asteen jälkeen kuullut mitään. Onneksi meillä on facebook ja numerotiedustelu. Meidän luokalla oli alle 20 oppilasta, joten se helpotti urakkaa huomattavasti. En tiedä olisinko lainkaan lähtenyt mukaan järjestelyihin, jos oppilaista olisi ollut yli 30. 


Suurinosa oppilaista löytyi siis facebookin kautta ja monet heistä olivat pitäneet yhteyttä keskenään. Muutamia sain tosin kaivaa kissojen ja koirien kanssa ja yhtä oppilasta emme tavoittaneet lainkaan. Meillä oli ala-asteella kaksi opettajaa. Toinen opetti 1-3 luokat ja toinen 4-6. Soitin molemmille ja he olivat todella otettuja ja lupasivat tulla mukaan.

Olin kuullut paljon luokkakokouksista, joissa mennään ensin kaupungille syömään ja siitä jatketaan baariin. En halunnut järjestää tällaista, sillä tiesin, että viimeistään baariin mentäessä porukka hajoaa ja ilta loppuu luokkakokouksen osalta siihen. 
Suunnittelin kuitenkin, että kävisimme ensin syömässä, jotta illan aikana kellekkään ei tulisi kiljuva nälkä. Me valitsimme ruokapaikaksi Ravintola New Yorkin, jossa todella isona plussana oli pyöreä pöytä, perinteisen pitkän sijaan. Kaikki näkivät ja kuulivat toisensa kokoajan.  


Söimme ruoat ja joimme parit drinksut, joiden jälkeen suuntasimme Lielahteen Tehtaan Saunan kokous/saunatiloille. Opettajat olivat alunperin suunnitelleet, että lähtisivät vain syömään, mutta ilmeisesti heilläkin oli ollut mukava ilta, sillä pian hekin istuivat autossa ja suuntasimme kaikki kohta Lielahtea. Muutama oppilas jättäytyi tässä kohtaa kelkasta, mutta vaihdossa saimme kolme uutta mukaan. 


Saunatilat oli tosi viihtyisät. Sieltä löytyi 15 hengen sauna, iso poreallas, pukuhuone, keittiö, paljon jääkaappitilaa, pitkä kokouspöytä, sohvaryhmä, isot telkut ja videotykki.
Pienten purtavien lisäksi olin tuonut tilaan luokkakuvat, sekä vanhoja oppikirjoja 1-6 luokilta. Muut oppilaat olivat myös tuoneet mukanaan vanhoja valokuvia. 
Ohjelmaa ei juurikaan olisi tarvinnut, sillä juteltavaa oli valtavasti. Olin silti järjestänyt pientä ohjelmaa, jossa muistelimme vanhoja tapahtumia ja oppilaita. 


Ilta oli oikein onnistunut, vaikka olinkin nähnyt 2 viikkoa painajaisia tulevasta illasta. Kaikki viihtyivät tosi hyvin ja oli ihana kuulla, mitä vanhat luokkatoverit olivat tähän mennessä elämässään tehneet. Heti seuraava päivänä tuli oppilailta kiitokset illasta ja kyselyitä siitä, koska kerätään porukka uudestaan kasaan. 
Aivan loistava ilta, enkä osaa pukea sanoiksi, miten ihana oli nähdä teitä kaikkia. Joten todella suurkiitos kaikille mukana olleille ja otetaan todellakin pian uudestaan! 

 - - -

Sitten palaan vielä hetkeksi lauantaiaamuun, jolloin mietin tuskaisena, mitä puen päälle ja miten laitan hiukseni.
Alkuun oli kamalan vaikea päättää, että lähdenkö perus illanistujaisvaatteissa, tukka auki vai laitanko jotain hieman juhlavampaa. Juttelin asuvalinnasta ja kampauksesta työkaverini sekä siskoni kanssa ja mielipiteet olivat todella selkeät; ehdottomasti juhlavampaa. 

Siispä kiharsin tukkani ja silitin yhden lempimekoistani; AX Parisin yksiolkaisen mustan sifonki/pitsimekon. 
Tykkään vapaista kiharoista tosi paljon, mutta koska tarkoitus oli mennä illalla poreisiin, päätin letittää ne nutturalle


Koristelin itseni kultaisilla koruilla ja hiuksiini laitoin muutaman perhosen. 

1 kommentti:

  1. Mulla on noita samoja ihania perhospinnejä! :D
    - Ida

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...