Sivut

17. syyskuuta 2013

Kos, Kreikka - lomakuvia

Oltiin tyttöjen kanssa lomamatkalla Kreikan ihanalla Kossin saarella. Oltiin varattu matka Apollomatkojen kautta jo alkukesästä "äkkilähtönä", vaikka matka oli vasta elokuun puolessavälissä. Hinta oli silti ihan äkkilähtöjen tasoa, vain 345€ (sis. lennot, lentokenttäkuljetuksen,  3 ½ tähden hotellin sekä aamiaisen)
 
Olin varautunu täysin siihen, että Kos olisi pelkkä turistikohde, mutta kaupunki olikin erittäin ihastuttava ja kaunis. Keskellä kaupunkia saattoi tulla yhtäkkiä vastaan historiallisia raunioita tai rakennuksia. Pieniä ostoskatuja kiemurteli ristiin rastiin ja vasta muutaman päivän päästä alkoi hahmottua minkäkokoinen paikka Kossin kaupunki oikein on. Hintataso oli todella korkea verrattuna muihin lomakohteisiin, joissa olen ollut. Perus trikoomekoista saatettiin pulittaa 25€ ja tinkimisen varaa ei ollut lähes yhtään. Ihmeteltiin tyttöjen kanssa moneen otteeseen, että kun alkoi tinkiä putiikeissa, niin myyjät lähes suuttuivat ja kertoivat, että hintaa ei alenneta. No eipä kyllä sitten osteltukkaan paljoa. Itse ostin pienen reenilaukun ja hiuspinnin... en muuta.
 
 Kos on sen verran pieni saari (40km pitkä ja 8km leveä), että sen pääsee kiertämään autolla, skootterilla, rantakirpulla tai vaikka ihan pyörälläkin. Me vuokrattiin yhtenä päivänä pyörät, ja tehtiin retki Tigakiin. Tigaki on upea hienohiekkainen ranta hieman rauhallisemmalla paikalla. Matkaa yhteen suuntaan kertyi noin 10km. Suosittelen!
Saari tarjoaa paljon erilaisia aktiviteettejä, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua etukäteen.  Löytyy vesipuistoa, ratsastusta, laivamatkoja viereisille saarille, kuumia lähteitä ja vaikka mitä.
 
Me otimme Aurinkomatkojen valmismatkan Nisyroksen tulivuorisaarelle. Tulivuoren lisäksi saarella oli myös pieni perinteinen kreikkalainen kylä, jossa talot olivat valkoisia ja ikkunaudat sinisiä. Turistiopas kertoi, että ikkunat ovat sen takia siniset, jotta ne toisivat ympäristöön viileämmän tunnelman. Nisyroksen retki oli aivan ihana ja retkeen sisältyi myös rentouttava laivamatka.
  
Alla on sitten lomakuvat. Kuvissa on siis sekaisin Kossin, Tigakin ja Nisyroksen kuvia.
 
 Kiitos Eevalla ja Pialle ihanasta, rentouttavasta ja ennen kaikkea ikimuistoisesta lomasta!

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...