Sivut

5. joulukuuta 2013

Puku presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottolle


Huomenna 6.12.2013 perjantaina yksi unelmistani toteutuu. Nimittäin minun suunnittelemani ja toteuttamani iltapuku pääsee osaksi itsenäisyyspäivän vastaanoton pukuloistoa. Minulta pyydettiin pukua noin 4 viikkoa sitten, ja tiukasta aikataulusta huolimatta en halunnut sanoa ei, sillä tällaista mahdollisuutta ei välttämättä tule enään koskaan. Otin haasteen vastaan ja nyt itsenäisyyspäivän aattona voin hengähtää, sillä puku on valmis!

Laitan parempia kuvia juhlien jälkeen, mutta tässä yksi "paljastus" -kuva, jotta voitte bongata oikean leningin muiden joukosta. Puku on musta, merenneitolinjainen ja vasempaa olkaa koristaa kukkaruusukkeet.


Tällä kertaa itsenäisyyspäivän vastaanotto pidetään siis Tampere-talossa, koska itse Presidentinlinna on remontissa. Tämän muutoksen myötä muuttui myös pukukoodi ja tänä vuonna "linnanjuhlissa" saa olla yllä myös lyhyempiä mekkoja. Odotan todella innolla mitä kaikkea muut suunnittelijat ovat tällä kertaa keksineet. 

Eli kaikki lukivat vaan bongaamaan tekelettäni juhlista. 
Pukua kantaa Molok Oy:n edustajan avec.

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon Tanja, tämä on kyllä todella upea saavutus! Ja puku ihan mielettömän hieno, aion olla huomenna tarkkana telkun ääressä!

    VastaaPoista
  2. Wautsi mikä saavutus! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...