6. kesäkuuta 2014

Morsiuspuku vol I

Tänä keväänä pääsin oikein tosi toimiin, kun kaksi ystävääni pyysi minua tekemään heille hääpuvut. 
Toisesta tuli tyylikäs tyllivedostuspuku ja toisesta kesämekkomainen morsiuspuku rentoon hääjuhlaan. 

En ole ikinä aikaisemmin tehnyt morsiuspukua, joten paineet oli melkoisen hurjat ommella jollekin sitä ehkä elämän tärkeintä pukua. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Puvut valmistuivat ajoissa ja molemmat morsiammet olivat tyytyväisiä niihin. 

Tässä hieman kuvia ja tarinaa ensimmäisestä mekosta:

 Puku suunniteltiin yhdessä morsiammen kanssa. Jotain rentoa, mutta tyylikästä ja kaunista. Häät pidettiin kosken rannalla, luonnon helmassa, joten puvun piti sopia yhteen miljön kanssa ja oli erittäin tärkeää, että puku oli mukava päälle. 
Yläosasta teimme vartaloa myötäilevän, jonka takaosaan ompelin jousto-osan, jonka ansiosta puku istui täydellisesti ja antoi kauniin yksityiskohdan mekkoon.
(Tämä kikka on täydellinen mekkoihin, joita haluaa käyttää vuodesta toiseen, eikä tarvi pelätä aiheuttaako pieni laihtuminen tai lihominen puvun istuvuusongelmia. Jousto antaa varaa muutaman sentin heitoille ja puku istuu aina hyvin)
Morsiammella oli mukana omasta vaatekaapista löytynyt mekko, jonka helmasta hän piti erityisen paljon. Teimme siis samanlaisen helman ja se sopi pukuun täydellisesti!

Morsiuspuvusta tuli uskomattoman kaunis ja jälleen kerran olisin halunnut pitää sen itselläni :D

Kuvat kertokoon lisää!


Hurjan paljon onnea tuoreelle hääparille! 

kuva: Jyrimatti Ekholm Photography

5 kommenttia:

  1. Kaunis morsiuspuku! Aaivan ihana helma!! Onko siinä saumaa keskellä, vai onko se tehty vaan kahdesta palasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Helma on tehty kolmesta palasta, jotka kaikki muodoltaan neliöitä.

      Poista
  2. Kaunis mekko, kivan simppeli ja luonnonläheinen. Ja tuo piirroskuva on aivan ihana, oot niin hyvä piirtään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari, kylläpäs nyt tulee paljon kehuja :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...