13. kesäkuuta 2012

Loisto luukku!



http://www.yhkodit.fi/sites/default/files/kohdekuvat/303_100_10000_6957_pohjakuva.jpg
Olemme etsineet jo pitkään sopivaa asuntoa nykyisen 27 m² tilalle. Kaksi edellistä asuntoani ovat olleet niin näppärän näköisiä ja persoonallisia, joten laatutasoa oli vaikea nytkään tiputtaa. Kävimme monessa näytössä, mutta mikään ei oikeen tuntunut kodilta. Olin laittanut hakemuksia moneen vuokrafirmaan, mutta niistäkään ei oikein kuulunut mitään. Ystäväni innoittama soitin yhteen näistä firmoista ja kyselin asunnosta, josta olimme erittäin kiinnostuneet. Taisi olla meidän onnen päivä, sillä kämppä oli juuri vapautumassa ja se varattaisiin meille. 
Muuttoa saamme vielä kuukauden päivät odottaa, mutta sillä aikaa ehtii heittää vanhat romut pois ja etsiä paaaljon uusia kivoja aarteita tilalle. Ja elämäni ensimmäistä kertaa asuntooni mahtuu kaun kauan kauan haaveissa ollut meikkipöytä, jossa saan joka aamu rauhassa kaunistautua. 

Kävime katsomassa asuntoa ja se oli 100% sitä mitä olimme etsineet. Saimme siis täydellisen asunnon ja vielä aika hurjan kokoisenkin ( kolme kertaa isompi mitä nykyinen). Ja mikä parasta, asunnon makuuhuoneen ja olohuoneen korkeus on noin neljä metriä ja asunnosta löytyy kaksi isoa vaatehuonetta! iik!

1 kommentti:

  1. Ihanan kokonen kämppä!! :) Vuokralleko menette, onko kallis vuokra? T. Elli (juhannuksena nähtiin) :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...