4. helmikuuta 2013

Viikonloppu kankaanpainantakurssilla

"Kurssilla käydään läpi erilaisia kankaankuvioinnin perustekniikoita, kuten leimasinpainantaa, mallinemaalausta ja yksinkertaista seulapainantaa. Ota mukaan suojaessu, sakset, pahvipuukko sekä valkoista tai vaaleaa puuvillakangasta, esim. paloja vanhaa lakanaa. Myös tyynyliinat ja T-paidat sopivat painettaviksi. Opettajalta voit lainata työvälineitä ja halutessasi ostaa kurssilla tarvittavat värit."

 Takana 12 tuntia kankaanpainantaa ja toivottavasti monta myös edessä.
Kävimme viikonloppuna siskoni ja ystäväni kanssa kankaanpainannan viikonloppukurssin, joka oli bongattu Tampereen työväenopiston lehtisestä.
Aluksi vähän epäilin, että minkälainen viikonloppu on tulossa, sillä opistokurssien laadusta ei etukäteen voi sanoa oikein mitään. Yllätyin kumminkin erittäin positiivisesti ja voisin mennä vaikka heti uudelleen. Opettajana meillä oli Arja Sirkkola, jolla oli kokemusta kankaanpainannasta jo monelta kymmeneltä vuodelta.



Molempina päivinä kävimme aamusta läpi teoriaa, jonka jälkeen teimme painokokeita ja omia töitä. Opettaja oli todella pätevä ja osasi vasta kaikkiin ihmeellisiin kysymyksiin, joita keksimme esittää. Päivät menivät hurjan nopeasti, kun oli kokoajan jotain puuhaa.

Alla hieman töitä, joita minä sain aikaiseksi.
 
Jokainen kurssilainen teki myös oman painokehyksen. Olin luullut, että tällaisen valmistus olisi todella aikaavievää ja kallista, mutta kehys valmistuikin alla puolessa tunnissa ja maksoi noin 3€.
 


Tosi kiva viikonloppu ja suosittelen kaikille Arjan kursseja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...