23. lokakuuta 2013

Viisi tapaa selviytyä kaamoksen yli

Pimeys, lumi ja kylmyys eivät todellakaan kuulu lempiasioihini, varsinkaan jos ne tulevat samassa paketissa. Talvi on jotenkin inhottavaa aikaa,varsinkin kun olen todellinen vilukissa ja luntakin saisi minun puolestani sataa ainoastaan joulukuussa.
Onneksi kaamosaikaan löytyy pieniä piristeitä, jotka tekevät pimeydestä hieman siedettävämpää. Listasin teille muutamia vinkkejäni ja kuvia, jotka auttavat selviytymään talven yli.  


1. Valoa ja tunnelmaa

Nyt saa luvan kanssa tunnelmoida.
Etsi ja kokeile rohkeasti paikkoja, johon valoa voisi lisätä. Helpoin ja turvallisin tapa on laittaa kynttilöitä tasoille, mutta tunnelmaa voi asettaa myös muualle. Heti alkuun mainitsen, että muistakaa paloturvallisuus, sillä pienikin tuikku voi aiheuttaa ison vahingon. Kynttilöitä voi vapaasti asettaa esim. lattialle, seinälle tai vaikka katosta roikkumaan, kunhan ne on suojattu tarpeeksi hyvin ympäristöltä, eikä niitä jätä yksin palamaan.
Lyhtyjä ja kynttilänjalkoja on kaupat pullollaan, mutta niitä voi tehdä pienellä budjetilla myös itse. Ota esimerkiksi lasi- ja peltipurkkeja elintarvikkeista talteen. Pese ja koristele ne, tai käytä sellaisenaan.
 

2. Uusia tuulia sisustukseen
 
Kynttilöiden lisäksi tunnelmaa voi lisätä pienillä sisustusmuutoksilla. Uudet sohvatyynyn päälliset tai verhot muuttavat hetkessä asunnon ilmettä ja tuovat vaihtelua arkeen. Joillekin "joulu- tai talvisisustus" tarkoittaa automaattisesti punaista ja vihreää väriä sekä havukransseja ja kynttelikköjä, mutta näin ei tarvitse olla, sillä tunnelman löytämiseen on muitakin vaihtoehtoja.

 
3. Talven tuoksut ja maut
 
Yksi parhaimmista hetkistä on se, kun saa herätä aamulla tuoreen pullan tai pipareiden tuoksuun. Tuoksuilla ja mauilla on uskomaton voima tuoda muistoja mieleen, joten muista haalia niitä tai luo kokonaan uusia. Kutsu vaikka ystävät nauttimaan glögistä ja itse leivotuista talviherkuista tai laittakaa makkaraa saunan kiukaalle valmistumaan ja herkutelkaa pikkusuolaisia vilvoitellessanne.
 

4. Rentoudu ja nuku hyvin

Suomalaisille kesä on rentoutumisen ja lomien aikaa. Valitettavan moni kuitenkin huomaa töihin palatessaan, että kesäloma on käytetty johonkin aivan muuhun kuin rentoutumiseen. Syksy alkaa, ja sen mukana tulee ahdistus tulevasta pimeydestä ja kylmyydestä.
Talvesta ei kannata kuitenkaan turhautua, vaan sen sijaan nauttia, sillä juuri talvi on täydellistä rentoutumisen ja nukkumisen aikaa. Voiko olla mitään rentouttavampaa kuin kääriytyä vilttiin ja uppoutua hyvän kirjan pariin. Turhat kiireet kannattaa unohtaa ja olla tekemättä yhtikäs mitään. Myös uni tulee varmasti paremmin tähän vuoden aikaan, sillä ihanteellinen ympäristö nukkumiseen on tarpeeksi pimeä huone ja noin 15-17 asteen lämpötila.
 

5. Jouluaskartelut
 
Ikinä ei ole liian aikaista aloittaa.
 Pelkkä ideointi kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, sillä suunnittelu ja tarvikkeiden hankinta vie yllättävän paljon aikaa, unohtamatta itse askartelua. "Olemme tehneet näin joka vuosi" -ajattelu kannattaa unohtaa ja alkaa etsiä uusia inspiraatioita, vaikka netistä tai kaupoista. Mitä jos tavallisten joulukorttien sijaan lähettäisimme vaikka pienet joulumakeiset tai kaupassa myytävien joulupapereiden sijaan käärisin lahjat vaikka sanomalehteen tai kankaaseen?

 (kuvat Pinterest)

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus :) Pitääkin muistaa nää nyt talvella! Ja toi kuva noista "mansikka-lumiukoista", aaaaw! Siis kaikkee ne ihmiset keksii! Aivan valloittavia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru :) Toi mansikka on niin huippu!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...