"Kesä meni niin nopeeta ohi, etten ehtiny tekeen mitään kesäjuttuja"
Tämä lause on varmasti monien huulilla, kun syksy tuo tullessaan viilenneet uimavedet, eikä aurinkokaan näyttäydy enää niin usein.
Päätin yrittää ehkäistä tämän ongelman jo keväällä ja kehitin minulle ja ystävilleni "SummerCardit". Idea on hyvin yksinkertainen, mutta toimiva. Keräsin 16 asiaa ylös, jotka tulisi toteuttaa kesän aikana. Korttiin merkataan toteutetut kohdat ja syksyllä kavereiden kanssa on sitten kiva muistella mitä kesän aikana tulikaan tehtyä.
Ystäväni olivat todella innoissani näistä ja suunnittelivat heti, että tällaiset voisi tehdä myös syksylle, talvelle ja keväälle. Suosittelen tätä kaikille! Aivan loistava idea ja tulee tehtyä kaikkea uutta ja kivaa.
Ajattelin jakaa omat kesäkokemukseni teidän kanssa. Ihan kaikkia kortin kohtia en ehtinyt toteuttaa, mutta yritystä kyllä löytyi.
Älä katso televisiota - päivä
Liian usein huomaan, että koko päivä on hurahtanut televisiota katsellessa. Varsinkin töiden jälkeen on kiva uppoutua sohvan uumeniin ja nauttia telkkarin tarjonnasta. Mutta oletteko ikinä ajatellut, että jos tästä huvista poistaisi itse televisio, jäisi jäljelle vain sohva ja sinä, joka tuijottaisit yhtä pistettä monta tuntia ja pahimmassa tapauksessa koko illan tai jopa kokonaisen päivän. Todella pelottava totuus: television katsominen on paikallaan istumista ja tuijottamista eteenpäin. Kyllä kroppa kiittää! En sano, että telkkarin katsominen olisi pahasta, mutta "elämistä telkkarin kautta" en suosittele.
Tämä kohta SummerCardista olikin helppo toteuttaa.
Opettele jotain uutta
Joka päivä oppii aivan varmasti jotain uuttaa! Siksi tämä kohta oli helppo toteuttaa. Itse opettelin lisäämään autooni tuulilasin pesunestettä, kokeilin lehtikultaamista, onnistuin lukemaan autossa kirjaa oksentamatta, tutustuin Korkeasaaressa eksoottisiin eläimiin ja nyt tiedän mitä ovat manulit, visentit ja lyhytkorvakuonokkaat. Opin, että porot pudottavat ja kasvattavat sarvensa joka vuosi uudelleen ja, että sarvien pinnassa on karvapeite. Sekä opin kastelemaan ja ravitsemaan kotikukkiani oikein, jotka nyt kasvavat iloisesti joka päivä enemmän ja enemmän.
Järjestä piknik
Piknikit ovat ihania! Voisin harrastaa niitä vaikka joka päivä. Ja kuuluuhan ulkona, luonnonhelmassa syöminen ehdottomasti kesään (ja voihan sitä piknikin järjestää vaikka omassa olohuoneessa jos sää ei suosi) Kävin tänä kesänä piknikillä monien ystävieni kanssa. On todella rentouttavaa istua viltillä ja viettää laatuaikaa ystävien kanssa ja siitä sivussa napostella kesän herkkuja.
Käy naku-uinnilla
Minusta todella suomalainen perinne on saunoa nahka punaiseksi ja juosta sitten ilman rihman kiertämää järveen viilentymäään. Naku-uinnit siis kuuluvat ehdottomasti "must-do in summer" -listalle. Itse pääsin polskuttelemaan "Eevan asussa" kesämökillämme Kurussa. Olisi ollut jännittävää käydä naku-uinnilla myös yleisellä rannalla, mutta koska tämän vuoden uimavedet menivät saastumaan, siirtyy tämä suunnitelma toteutettavaksi ensi kesäksi.
Sex
on the Beach (drinkki tai ♥ )
"Vielä on kesää jäljellä...." En ole koko kesänä käynyt missään, missä olisi saanut drinkkejä. Mutta lupaan juoda ainakin yhden Sex on the Beachin ennen talven tuloa.
Sano
kaikkeen KYLLÄ - päivä
Ajattelin haastaa itseni ja kaverini "kyllä" -päivään Yesman -elokuvan innoittamana. Mutta täytyy myöntää, että tämä pala oli liian iso haukattavaksi. Yritin tätä monena päivänä, mutta aina lopulta oli pakko sanoa ei. Työpäivinä tätä on mahdoton toteuttaa, mutta vapaapäivinä tämä on aika hauska päivän piriste. Kannattaa kokeilla riittääkö rahkeet tähän hupiin.
Anna
jollekin yllätyslahja
Ole
84% tuhma - päivä
Tuhmana tuli oltua enemmänkin kuin vain yksi päivä :D
Hymyile kaikille - päivä
Käytä hattua
Hattua ja lippistä on käytetty tänä kesänä useampanakin päivänä. Niin kalassa kuin kaupungillakin.
Kokeile joogaa tai meditaatiota
En ole viettänyt erillistä jooga- tai meditaatiohetkeä, mutta olen yrittänyt rauhoitella itseäni stressin hetkillä. Olen todella kova stressaamaan ja saan luotua itselleni paineita tilanteesta kuin tilanteesta. Olen huomannut, että stressi vaikuttaa itseni lisäksi myös ympärillä oleviin ihmisiin, joten ahdistuksen saapuessa olen yrittänyt pysähtyä hetkeksi paikoilleni ja miettiä mihin asioihin pystyn tilanteessa vaikuttamaan ja mitkä ovat minusta riippumattomia.
Pue
parhaat päälle ja lähde kylille
Lue
kirjaa viltin alla, kun kesäsade yllättää
Tänä kesänä innostuin lukemaan paljon kirjoja ja yksi niistä hetkistä oli viltin alla, kun kesäsade yllätti. Alkukesä oli todella kurja, ja sateisia päiviä kyllä riitti. Tällä hetkellä luen Ferdinand von Schirachin - Rikoksia sekä Kate Jacobsin -Pieni lankakauppa kirjoja.
Reenaa 110% teholla
Reenaa 110% teholla
Pispalan portaita juostessa taisin antaa itsestäni ainakin 120%!
Kerää kukkia kotiin tai mökille
Kerää kukkia kotiin tai mökille
Hauska idea! Mäkin voisin tehdä tällaisen vaikka meidän naapuruston rouvien syksyyn.
VastaaPoistaKyllä, ehdottomasti! "Leivo lämpimiä leivoksia ja yllätä naapuri" ;)
Poista