17. lokakuuta 2012

Uusia herkkuja

Eilen oli taas tavaran saapumispäivä.
Olen siis (yli)innostunut tuosta ebaystä ja olen tilannut pitkin syksyä, jos minkäkinlaista tarviketta. Työkaverini tutustutti minut ebayn ihmeelliseen maailmaan ja samalla pelotteli, että sivusta saattaa aiheuttaa tietynlaista riippuvuutta. No nyt kyllä ymmärrän miksi. Esimerkiksi kun ostan helmikoruihin tarvikkeita niin hinnat ovat noin 10 kertaa halvempia. Joten uskon, että tulee helposti vain klikkailtua halpaa tavaraa ostoskoriin ja paljon. Ja parasta on se, että tuotteen tulevat suoraan kotiin, jos vaan mahtuvat postilaatikosta. 
 
 
Tällä kertaa tilasin geelikynsilakkoja, jotka ovat ehkä paras keksintö ikinä! Tuote on kuin tavallinen kynsilakka, mutta kovettuu ainoastaan UV-lampun alla. Eli pysyy paljon pidempään parempana, kuin tavallinen kynsilakka. Värivaihtoehtoja oli todella monia ja joistain väreistä oli myös kimalle versioita. Kynsilakkojen lisäksi tilasin aivan tavallisen pensselin akryylin levitystä varten, mutta paketissa tulikin tuollainen bling bling suti :D
Timantit ja kaikki, aika hauska!
 
 
Lisäksi posti toi minulle erilaisia kynsikoristeita, jotka näyttivät herkullisen hempeiltä pastellin sävyineen. Nyt löytyy varmasti jokaiselle jotakin.
 

Innostuin niin paljon DIY-iltamme aiheesta, että tilasin itselleni lisää erilaisia kukkaron kehyksiä. Tilausta tehdessäni huomasin, että kehykset olivat todella kuvioituja, mutta yllätyin miten yksityiskohtaisia ne todella olivat. Hyvin, hyvin kauniita! Olin erittäin positiivisesti yllättynyt. Ainoa huono puoli minkä huomasin oli, että kukkaroiden kiinnitysklipsit olivat todella tiukat. Luulen, että niitä pitää hieman vääntää kevyemmiksi.
Jälleen kerran en malta odottaa, että pääsen työstämään kukkaroita. Nämä, jotka tilasin ovat ommeltavia versioita, toisin kuin DIY-illan, jotka olivat puristettavia. Mutta enköhän selviä myös näistä.
Kivoja ja kauniita ovat!


10 kommenttia:

  1. Ihana ebay, todella :) Miten toi uv-kovetteinen kynsilakka lähtee pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asetonilla lähtisin yrittään, mutta en varmaks sano, kun en oo tota tuotetta ikinä poistanu.

      Poista
    2. Sille on oma poistoaineensa, ei lähe normi kynsilakanpoistajalla. Netistä sitä saa tilata.

      Poista
    3. Joo mulla on kotona sitä poistoainetta, mutta mun mielestä se oli ihan asetoonia.

      Poista
  2. Unohdin kommentoida että mulle heti tota ensimmäistä hilelakkaa ;) ja kukkaroa odotellessa ;)

    VastaaPoista
  3. Silmät osu heti tuohon kimallepurkkiin! :D Ja tuo punasen sävykin näyttää melkosen herkulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta odottaa, että pääsen kokeileen noita. Laitan kuvia sitten jatkossa siitä miltä voi näyttää kynnellä. Ja noi punaset on munkin lemppareita!

      Poista
  4. Moi Tanja! Kysyn täällä vanhan postauksen kommenteissa, kun liittyy asiaan. Tuleeko tuosta geelikynsilakasta kynteen sellainen kova pinta niinkuin geelikynsissäkin, vai onko geelikynsilakka verrattavissa normaaliin kynsilakkapintaan? Onko geelikynsilakalla pinta paksumpi kuin normaalilla lakalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinnasta tulee kovempi kun normaalikynsilakalla. Aine siis on melkein samaa kun purkeissa oleva geeli, mutta ehkä hieman keveämpää. Mutta jos laittaa pelkän geelauksen tolla geelikynsilakalla, niin kyllä siinä ihan vähän pehmeyttä on, mutta ei paljoo. Ja se geeli on paksumpaa kun normaalikynsilakka, joten pinnasta tulee paksumpi, mutta ei paljoo. Ei voi sanoo, että pinta olis mitenkään paksu.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...