Sivut

29. heinäkuuta 2013

Kesäretki Porvooseen


Terveisiä ihanan kesäisestä Porvoosta.

Teimme Tomin kanssa pienen kesäreissun Porvooseen viime viikolla. Ilma sattui olemaan koko päivän pilvinen, vaikka säätiedotukset olivat luvanneet aurinkoista. Ilmasta huolimatta meillä oli tosi hauskaa ja pääsin vihdoin kuvaamaan hurmaavaa vanhaa kaupunkia.
Päiväämme kuului ihastelun ja valokuvauksen lisäksi putiikeissa kiertelyä ja virvokkeiden nauttimista hurmaavalla joenrantaterassilla. Tietenkin kävimme myös Brunberkin myymälässä, joka oli aika pettymys. Mutta onneksi Brunberkin tryffelisuklaa ei ikinä petä ja sain nauttia lempisuklaastani sen kotikaupungissa :) Vanhakaupunki oli niin kaunis ja kaikki ne kukat ja somisteet, jotka oli aseteltu pitkin katuja tekivät juuri sen tunnelman, jota olin paikalta odottanut.

 
 
 

Yövyimme teltalla Sun Camping Porvoossa, joka oli etukäteen tuntunut paljon kivemmalta ajatukselta, kuin itse telttayön jälkeen. En ole mikään kaupunkileidi, joka ei kestä vetää edes kumppareita jalkaan, mutta olisin kyllä mieluummin valinnut lämpimän hotellihuoneen, kolean teltan sijaan. Mikään, ei siis mikään mennyt putkeen sinä yönä! Koko yön retkipatjani toimi ikäänkuin liukumäkenä minulle ja makuupussillleni, ja heräsin vähän väliä siihen, että olin valunut sikiöasentoon teltan alareunaan. Kun olin patentoinut kitkaa lisäävän ratkaisun makuupussini ja retkipatjani välille sain nukuttua hieman paremmin. Tosin heräsin usein siihen, että minulla oli joko tosi kuuma ja sitten taas kylmä. Lopulta keksin vallata Tomin makuupussin, jossa oli huomattavasti mukavempaa kuin omassani. Patjakin tuntui paljon pehmeämmältä ja kitka oli sopiva! 
Luontoäiti oli asettanut herätyskellon soimaan noin klo 6 aamulla, kun ystävällinen harakka/korppi/varis toivotti meille hyvää huomenta. Olin aamulla niin väsynyt ja viluissani. Olkäpäitäni ja lantiotani pakotti kovasta "patjasta" ja kolmekerroksiset silmäpussit peittivät kasvoni. Mutta eikös se aina niin mene, että lomalla ei ikinä rentoudu, vaikka kuinka yrittäisi ;)

Epäonnistuneesta yöstä huolimatta, meillä oli huippureissu ja päätimme käydä tästä eteenpäin joka kesä pienellä Suomi-reissulla.
Kotimatkalla poikkesimme Metsäkylän Navetassa Hämeenlinnassa, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla. 


p.s. telttailuvinkkejä ja -kokemuksia otetaan vastaan ;)

3 kommenttia:

  1. Hei! Etenin blogista toiseen ja jotain kautta päädyin tänne sinun blogiisi. Postauksesi Porvoosta herätti lukemaan. Se kaupunki on kaunis ja kuvasi ovat ihania. Vain kerran käyneenä haluaisin päästä sinne uudestaan. Ja blogissasi aion vierailla toistekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Porvoo on kyllä aivan ihana kaupunki, jonne ehdottomasti pitää mennä toistekkin!

      Poista
  2. Näyttää kyllä ihan joltain vanhanaikaselta Ranskalaiselta kylältä :) kaunista aluetta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...