Sivut

23. heinäkuuta 2013

Juhlapuvun valmistus, osa I

Ystäväni ovat menossa marraskuussa naimisiin ja ajattelin olla ajoissa liikkeellä ja aloittaa jo nyt juhlapukuni valmistuksen. Mitään kutsua en ole vielä saanut, mutta odotukset ovat korkealla :D Jos postelijooni ei minua muista, niin onpahan hieno puku valmiina toisiin juhliin. 
Tilasin netistä vuosi sitten kankaat (jotakin) mekkoa varten, mutta en ole vielä käyttänyt niitä mihinkään, joten nyt on oivallinen aika kaivaa ne kaapin pohjalta pölyttymästä ja alkaa tosi toimiin. Ajattelin pitää ikäänkuin työpäiväkirjaa täällä blogin puolella, miten työ edistyy ja mitä ongelmia ja onnistumisia työn aikana kohtaan. Olen siis tehnyt muutamia juhlapukuja itselleni ja ystävilleni, mutta en koe olevani vielä mikään pro. Ja niinkuin sanotaan "harjoitus tekee mestarin" joten uskon kehittyväni tämän mekon kohdalla taas hieman lisää. 
 Joten ei muuta kuin mitta esille ja aloittamaan! 


En vielä tiedä millaisen mekon teen ja suunnitelmat muuttumat päässäni jatkuvasti. Olen kahden vaiheilla teenkä olkaimellisen- vai olkaimettomanmekon, mutta pituudesta olen ehdottoman varma: täyspitkä. 
Mutta ennen kuin päätän lopullisen mallin, voin kuitenkin ottaa jo mitat ja tehdä yläosan kaavan, sillä melko varmasti muotoilen yläosan nuken päällä.

Työpäivä yksi: Mittojen otto ja kaavojen valmistus


Onneksi Tomi oli kotona, kun otin mittoja, koska yksin siitä touhusta ei olisi tullut mitään. Näytin ensin nuken päällä miten mitta kuuluu ottaa oikein ja sitten Tomi otti saman mitan minusta.
Kaavojen valmistus oli yllättävän vaikeaa. Koulussa opitut asiat kaavoituksesta olivat jo vuoden jälkeen alkaneet ruostua. Pieni paneutuminen muistiinpanoihin kuitenkin auttoi ja viivat alkoivat löytää paikkaansa kaavapaperilla. 


Alku lähti hienosti käyntii ja tästä on hyvä jatkaa!

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintosta seurata puvun valmistumista, ja vielä kun saan sitten nähdä valmiin mekon marraskuun juhlissa! Voi kunpa itsekin osais... Ihana kangasvalinta!!

    terkuin Suski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti puku kans onnistuu, kun yleensä se menee niin, että kun kertoo etukäteen jostain projektista niin sitten se menee ihan mönkään :D

      Poista
  2. Taaskaan mun kommentti ei oo tullut:( Ärsyttävä tää blogger!!
    Mut siis vähänkö hauska toi aloitus tässä postauksessa ;) Ei voi tietää että kolahtaako ;D Haha!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...